Roy

Tervetuloa kotisivulleni!

Olen oikomishoidon erikoishammaslääkäri. Teen erityisesti hoitoja huomaamattomilla Invisalign ja myös kevyempää voimaa hyödyntävällä Damon-tekniikalla.

Valmistuin hammaslääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1979, ja hankittuani vahvan kokemuksen perushoidoista jatkoin opintojani Oslon yliopistossa 1994-1997 suorittamalla erikoishammaslääkärin tutkinnon oikomisesta. Pidän työssäni kehittymistä erittäin tärkeänä, ja opiskelen jatkuvasti uusia tekniikoita voidakseni tarjota potilailleni parasta mahdollista laatua ja useita erilaisia vaihtoehtoja hoitoihin. Valmistuttuani olen myös pitänyt lukuisia luentoja ja kursseja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Olen Invisalgin kouluttaja ja myös Pohjoismaiden edustaja Invisalign EU Advisory Boardissa.

Olen työskennellyt kymmenen vuoden ajan Iso-Britanniassa, missä olen saanut kokemusta Suomessa vielä vähemmän tunnetuista oikomistekniikoista. Olen ensimmäinen oikomishoidon erikoishammaslääkäri Pohjoismaissa, joka saavutti korkeimman Invisalign-oikomisen Diamond kokemustason. Pohjoismaissa on vain kaksi Diamond tason erikoishammaslääkäriä.  

Invisalign Advisory -ryhmän kokous Dubai

Koulutus

Helsingin yliopisto 1973-1979 HLL tutkinto

Oslon yliopisto 1994-1997  EHL tutkinto (oikominen)

(Oslon oikomishoidon opettajani prof. Björn Zachrisson on eräs  maailman arvostetumpia korkeatasoisen kliinisen oikomishoidon opettajia.)

Julkaisut

Validity of the Demirjian method for dental age estimation when applied to Norwegian children

Roy Nykänen1, Lisen Espeland1, Sigrid I. Kvaal1 and Olaf Krogstad1

1Department of Orthodontics and Department of Oral Pathology, University of Oslo, Oslo, Norway

Posteri : Euroopan oikojakongressi, Valencia 1997

Toimiminen ammattijärjestöissä:

     Perustajäsen ja 2v. hallituksen jäsen aikanaan:

       -Suomen Biohammaslääketieteen yhdistys , hallituksen jäsen 2v

       -Suomen hammasimplanttiyhdistys - hallituksen jäsen 2v

             myöhemmin perustajäsen Suomen hammaslääkäriseuran  implanttijaostossa

       -British Lingual Orthodontic Society - hallituksen jäsen 2v

Jäsenyys ammattijärjestöissä:

Suomen Hammaslääkäriseuran:

    -Oikojajaoston jäsen

    -Psykologiajaoston jäsen ja hallituksen jäsen 2v.

WFO (maailman oikojajärjestön) jäsen

British Orthodontic society jäsen 2005- 2013 (muutto Suomeen 2013)

AAO (American Association of Orthodontics)

EAS (European Aligner Society)

SEDA ( Spanish Association for Aligner Orthodontics )

Luennoitsijana:

Lower arch crowding, Oslo 1997

Helsingin hammashoitajakoulun oikojaluennot 1998-2008, Helsinki

British Lingual Orthodontic Soceity,  Using Fiberglas fibres in Lingual Orthodontics, Lontoo 2004,

SUHAT (Suun terveydenhuollon uudet haasteet), Oikomishoidon järjestelyt Englannissa, Helsinki 2011

Suomen hammaslääketiedepäivät, Twin block aktivaattori - luento ja Inviaslign luento, Helsinki 2012

Useita luentoja Helsingissa  hammaslääkäreille oikomishoidon uusista teknikosta 2013-2015

Invisalign tekniikan luento oikojille Turku 2014, 2015

Invisalign kouluttaja 2015-